Quantcast
Channel: Steffit
Viewing all articles
Browse latest Browse all 465

Muutoksia omissa treenitavoitteissa

$
0
0
Puhun usein täällä blogin puolella siitä, että hyvinvointi on sekä fyysistä että henkistä. Kannattaa treenata monipuolista liikuntaa, mutta myös muistaa välillä rauhoittua ja tavoitella mielenrauhaa. 

Olen fyysisesti pitänyt kuntoa yllä kilpaurheilemalla crossfitissä. Henkisesti rauhoitun mm. joogaamalla, meditoimalla tai lomailemalla.



Totuus on nyt kuitenkin se, että olen vuoden ajan suorittanut hieman enemmän kuin mieli olisi halunnut antaa periksi. On tuntunut siltä, että mieli yrittää juosta kehon kaiken tekemisen perässä, mutta se ei oikein saa kehoa kiinni. Joskus on jopa tuntunut siltä, että seurailen kaikkea tekemistäni vierestä. Paljon hienoja asioita on tapahtunut, minulle merkittävät hetket ovat olleet mm. yhteistyö Valion kanssa ja 8:s sijoitus Karjalan Kovin -kisoissa. Elämässä on kuitenkin tapahtunut paljon muutakin ja henkistä taakkaa on kertynyt. 

Hetkessä läsnäolo ja juuri tästä hetkestänauttiminen on viime aikoina ollut vaikeaa. Jotain on muutettava, jotta nauttisin enemmän tästä hetkestä. 

Koska haluan elää niin kuin opetan ja voida paremmin, olen päättänyt tehdä hieman muutoksia arjessani. Suurin muutos alkoi eilen, sillä päätin etten tällä hetkellä tähtää mihinkään crossfit-kilpailuun. Olen lähes vuoden ajan puhunut siitä, että tulen olemaan top12 –joukossa tulevissa crossfitin SM-kisoissa. En ole sitä mieltä enään. Minulla ei ole fyysisiä esteitä, mutta henkisesti en pysty siihen juuri nyt. Otan itselleni hieman taukoa kilpailutavoitteellisesta treenaamisesta. Aikaisemmin treenasin 5-6 kertaa viikossa, nyt vähennän määrää 3-4:ään kertaan. Tämä ei ollut helppo päätös, mutta en näe vaihtoehtoja. 

PT:n työt loppuvat myös pian Elixialla. Tulen lähes takuuvarmasti pysymään liikunta-alalla vielä pitkään ja näen, että jatkan valmentamista taas jossain vaiheessa. En osaa kuitenkaan sanoa milloin. Minulla on paljon visioita tietynlaisesta salista/klinikasta, mutta siitä lisää vasta monen vuoden päästä.

Bloggaaminen jatkuu samanlaisena – postailen viikkopäivisin tänne vinkkejä, kuvia ja omia treenejä ja ruokailua. Jotkut postaukset ovat lyhyempiä, toiset pidempiä. Vaikka kirjoittelen melko harvoin henkilökohtaisista asioista, niin haluan sanoa, että tämä blogi ja kaikki te lukijat ja kommentoijat olette toimineet minulle suurena tsemppinä vaikeina aikoina. Joskus kun minulla on ollut haastava päivä, niin jopa lyhyt mukava kommentti on merkinnyt minulle todella paljon. Joten suurkiitos siitä.


On hyvin mahdollista, että palaan kilpailemiseen tauon jälkeen. En näe monipuolisempaa urheilumuotoa, kuin crossfit. Jatkan tämän huippulajin parissa, mutta treenaan vähemmän. Tiedän, ettei minusta voisi tulla suomen parasta crossfittaajaa tällä mielenlaadulla. Tiedän kuitenkin myös, että minusta voi tulla paras myöhemmin elämässä, jos sitä jossain vaiheessa oikeasti haluan.

Tuntuu hyvältä tehdä muutoksia, uskon että silmäni aukenevat aivan uudella tavalla ajan kanssa! Syksyn suunnitelmissa on seuraavaa: Koulua, fiilistreeniä (crossfittiä, lenkkeilyä, joogaa), reissuja, bloggaamista ja paljon muita asioista, joista nautin! 

Minua kiinnostaa paljon jos teillä lukijoilla on ollut joskus samankaltaisia fiiliksiä? Jos on, mitä teitte/teette asialle?

Kuvat: Sandra


x Steffi

Viewing all articles
Browse latest Browse all 465

Trending Articles